Pelimiitti-käsikirjan kirjoittajat

Tämän käsikirjan kirjoittivat Pelimiitin pitkäaikaiset vapaaehtoiset Minna ja Esa Koirikivi. Tämän pariskunnan sydämet sykkivät pelikulttuurien eri muodoille ja toisten auttamiselle.
Minna Koirikivi oli Pelimiitti-toiminnan kehittäjä, koordinaattori ja viestintävastaava. Lisäksi hän koordinoi useita eri tapahtumia, kuten esimerkiksi Pelimiitti loves Assembly-, Pelimiitin Peliviikko-, Pelimiitin Lukuviikko- ja Pelimiitti LAN -tapahtumia.
Minna on toiminut vapaaehtoisena jo 20 vuoden ajan. Eri vapaaehtoistehtäviä on yhdistänyt nuorten osallisuus ja osallistaminen, viestintä, digitaalisuuden hyödyntäminen sekä toimiminen verkkoympäristöissä.
Minnan ensimmäiset pelikokemukset sijoittuvat lapsuuden NES-konsoliin ja Super Mario 3 -peliin. Hänen sydäntään lähellä ovat erityisesti lauta- ja korttipelit sekä Vampire: The Masquerade -pöytäroolipeli. Lisäksi Minna on kehittänyt kirkkovuotta käsittelevän Kirkon vuosi -oppimispelin rippikoulukäyttöön.
Koulutukseltaan Minna on yhteisöpedagogi (AMK). Lisäksi hänellä on taustallaan teologian opintoja (niin kutsutulta uskonnonopettaja-linjalta). Nykyisin Minna toimii yrittäjänä.
Esa Koirikivi oli myös Pelimiitin koordinaattori. Pelimiitin loppupuolella hän vastasi muun muassa vapaaehtoistoiminnasta, tilastoinnista ja etätoiminnassa Civilization-illoista.
Esa oli mukana Pelimiitissä sen alusta alkaen. Hänen pitkän pelihistoriansa ja lanien järjestämiseen liittyvän kokemuksen johdosta hänellä oli keskeinen rooli Pelimiitti-toiminnan muotoutumisessa.
Esan peliharrastuksen juuret ovat lapsuuden ja nuoruuden tietokonepeleissä, kuten Civilization III, The Ur-Quan Masters ja Empire Earth. Nykyään hän pitää erityisesti strategia- ja roolipeleistä.
Esa on koulutukseltaan metsätalousinsinööri (AMK) ja nykyisin hän toimii metsäneuvojana. Hänellä on aikaisempaa vapaaehtoistaustaa lasten ja nuorten parissa toimimisesta.