Lautapeli- ja Warhammer 40 000 -pelipäivät kirjastoissa

Lähikuva. Toisessa kädessä on maalausteline ja siinä kiinni figuuri ja toisessa kädessä pensseli.
Tapahtumassa oli lautapelaamisen lisäksi mahdollista kokeilla Warhammer 40 000 -miniatyyripelin figuurien maalaamista. Kuva: Esa Koirikivi.

Tiivistelmä

Kuvaus tapahtumasta

Tapahtumissa pelattiin kirjastosta löytyviä ja vapaaehtoisten tuomia lautapelejä sekä maalattiin Warhammer 40 000 -miniatyyripeliin liittyviä figuureja. Tavoitteena oli tarjota matalan kynnyksen tapahtuma, jossa osallistujat voisivat pelailla erilaisia lautapelejä ja tutustua figuurien maalaamiseen ilman tarvetta hankkia omia välineitä.

Paikalla oli Pelimiitin vapaaehtoisia valmiina opettamaan tarjolla olevien lautapelien sääntöjä, mikäli ne olivat entuudestaan tuntemattomia. Lisäksi vapaaehtoiset opastivat figuurien maalaamisessa ja kasaamisessa. Ohjeet maalaamiseen tulevat yleensä figuurien mukana ja tarjolla on myös viralliset kännykkäsovellukset, joista ohjeita löytyy lisää. Tapahtumaan sai tuoda myös omia figuureja maalattavakseen, kunhan toi samalla myös omat maalit niitä varten. 

Tapahtumatilassa oli järjestetty  muutama neljän hengen pöytä lautapelejä varten ja yksi 6-8 hengen pöytä maalaamista varten.

Käytetyt maalit ja figuurit oli saatu lahjoituksena Fantasiapelien kautta Games Workshop -yritykseltä. Menneinä vuosina Games Workshop on antanut tällaisia lahjoituksia niitä kysyneille, jotta mahdolliset uudet harrastajat löytäisivät harrastuksen pariin. 

Materiaalit ja linkit

Warhammer 40 000 -figuurien maalausohjeita löytyy Citadel Colour: The App -kännykkäsovelluksesta: