Yhteistyökuviot

Yhdessä tekeminen keskiössä
Pelimiitissä toimittiin "Yhteistyössä on voimaa" -asenteella.
Pelimiitissä ajateltiin, että yhdistämällä ennakkoluulottomasti ja luovasti eri toimijoiden tietämystä ja osaamista ammattialat, kunta- ja ynnä muut rajat ylittävästi saadaan paljon hyvää aikaiseksi. Yhteisestä tekemisestä hyötyvät enemmän sekä järjestäjät että ennen kaikkea ne, joille itse toiminta on varsinaisesti suunnattu.
Yhteistyökuvioita varten Pelimiitin kotisivuille laadittiin Yhteistyö-sivu, jossa kerrottiin Pelimiitin toteutuneista yhteistyökuvioista sekä lueteltiin arvoja, joiden takana Pelimiitin yhteistyötahojen toivottiin kannattavan. Samalla sivulla ohjattiin myös painikkeella Arvot ja tavoitteet -sivulle, josta sai vielä tarkemmin tietoa kyseisestä aiheesta.
Monipuolista yhteistyötä
Pelimiitti teki paljon yhteistyötä päälle viiden vuoden olemassaolonsa aikana. Yhteistyötä tehtiin muun muassa 4H- ja muiden yhdistysten, kirjastojen, nuorisopalveluiden, seurakuntien, työpajojen, korkeakoulujen, yritysten ja Ylen kanssa. Yhteistyökuvioita oli myös erilaisten peliyhteisöjen, -tapahtumien ja -toimijoiden sekä yksittäisten pelikasvatuksen ja pelikulttuurin parissa toimivien henkilöiden kanssa.
Suurin osa yhteistyökuvioista liittyi pelitapahtumiin, mutta yhteisvoimin toteutettiin myös striimejä ja etätoimintaa. Pelimiittiä pyydettiin myös useasti esittelemään toimintaansa sekä puhumaan esimerkiksi yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden huomioinnista pelitoiminnassa.
Edellisten lisäksi Pelimiitti tarjosi toiminnan osallistujille ja vapaaehtoisille jäsenetuja. Jäsenetuihin liittyvää yhteistyötä tehtiin esimerkiksi Poromagian kanssa. Poromagia-yhteistyöstä kerrotaan vielä tarkemmin tämän käsikirjan Lautapelitoiminta-sivulla.
Pelimiitin toiminnassa mukana olevien kuin myös Pelimiitin arvoja ja toimintaa tukevien oli mahdollista ostaa itselleen Pelimiitti-tuotteita. Tuotevalikoimaan kuului...
- Pelimiitti-paitoja eri printtivaihtoehdoilla (Pelimiitin peruslogo, Pelimiitin logon Pride-versio, Pelimiitti Noppa ja Pelimiitti Meeple)
- Pelimiitti-muki sekä
- Pelimiitti-hiirimatto.
Tuotteiden osalta tehtiin yhteistyötä Nuorten mediapaja Taitotuvan kanssa. Taitotupa sai Pelimiitiltä tarvittavat kuvamateriaalit, jotka painatettiin tuotteisiin. Lisäksi Taitotupa hoiti tilausten vastaanottamisen, pakkaamisen ja laskuttamisen. Tällä tavoin Pelimiitin ei tarvinnut huolehtia tuotteiden hallinnointiin liittyvistä asioista ja tuotteita voitiin valmistaa kysynnän mukaan. Kaikki tuotot menivät nuorten työpajatoiminnan ylläpitämiseen.